torstai 25. toukokuuta 2017

Toko PMK 20.5.2017

Kävimme Sutin kanssa pitkästä aikaa toko-kokeessa 20.5. Pieksämäellä. Tällä seudulla on tosi vähän kokeita lähitulevaisuudessa, joten ajattelin, että on pakko lähteä testaamaan taitoja nyt, jos haluan kokeeseen ennen syksyä. Edellispäivänä oli tentti ja samana aamuna Kennelkerhon mätsäri, joten en paljon ehtinyt stressata. Ajoin tukka putkella Pieksämäelle suoraan mätsäristä ja totesin, että aikataulut ovat reilusti myöhässä. Niinpä jouduin odottelemaan omaa vuoroni lopulta 1,5 tuntia ylimääräistä. Se on minulle vaikea paikka, sillä ehdin väsähtää odottelusta.

Halusin testata kokeessa alkuvalmistautumista ja loppupalkkaa.

Se, mikä oli ihaninta koko päivänä, oli, että kun valmistauduimme omaan suoritukseen ja teimme liikkeitä ja temppuja hallin pihassa, Sutin häntä heilui koko ajan ja se oli innokas ja iloinen! :) Tämän kun saan siirrettyä kehänauhan sisäpuolelle! Uskon, että se tulee tapahtumaan vielä aiemmin kuin arvaankaan, sillä olemme oikealla tiellä tekemisessä!

Toinen asia, mistä nautin suunnattomasti niin kuin aina, Sutin kanssa on niin helppoa olla ihmisten ja muiden koirien lähellä, kun se on niin rauhallinen, eikä riehu ja rähise kenellekään. Pystyn luottamaan siihen täysin.

Paikkamakuussa Suti meni vasta toisella käskyllä maahan. 8.

Seuraaminen ei sujunut vieläkään ihan niin kuin olisin halunnut, mutta oli sielläkin erinomaista osuutta jo enemmän kuin ennen ;) 7.

Liikkeestä maahanmeno meni nollille, koska jäi seisomaan tai istumaan (en muista enää kumpaa). Ei siis halunnut mennä hallissa maahan. 0.

Luoksetulo oli erinomainen suoritus. 10.

Noutoesineen ottaminen olisi pitänyt olla halukkaampi. Suti ei meinaa ottaa kapulaa suuhunsa. Ottaa kyllä hetken päästä ja pitää kauniisti, mutta ottaminen on hidas. Siihen tuomari suositti naksuttelua. Aina kun ottaa suuhun, naksaus ja palkka. Tätä on alettu nyt tehdäkin ja ehkä on parempi nyt. 8 kuitenkin tästäkin.

Kaukot teki hitaasti, mutta teki kuitenkin. 9.

Estehypyssä viimeinen perusasento jäi puuttumaan, joten 8.

Kokonaisvaikutus 8. Yhteensä 149 pistettä ja 2. palkinto, sijoitus 5/8. Tuomarina Marjo Halmiala.

Eli maahanmenot eivät tänään huvittaneet. Aika lähellä oli ykköstulos. Olen tyytyväinen, että olemme menossa parempaan suuntaan. Olen itse rentoutunut ja alkanut nauttia tekemisestä.

Kehäänmenoa odotellessamme Suti odotti matolla. Suorituksen jälkeen matolla odotti ruokapalkka.

Kokeen jälkeen olemme harjoitelleet AVO:n liikkeitä kotona. Ruutu alkaa olla nopea ja iloinen. Maahanmeno valuu välillä, mutta jos palkkaa ei ole ruudussa, Suti menee itsenäisesti maahan. Merkin kierto on nopea ja iloinen. Nouto vaatii kertausta,, mutta olemme ottaneet samaan aikaan myös pitoharjoitusta niin, että naksautan, kun ottaa kapulan suuhunsa kädestäni sekä kun menee kapulalle. Muuta uuttahan AVO:ssa ei taida ollakaan. Liikkeestä seisomisen Suti osaa. Luoksetulokin on suora, ainoa ero on, että siinä lähdetään liikkeelle maasta.

Koska maahanmenon pitää olla vahva näissä liikkeissä, olen alkanut harjoitella maahanmenoa niin, että saatan käskeä Sutin tuosta vain missä vain yhtäkkiä maahan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti